Tällä sivulla pyrimme vastaamaan yleisimpiin meille esitettyihin kysymyksiin. Mikäli sinulla on kysymys mielessäsi, johon et löydä sivuiltamme vastausta. Voit kysyä meiltä sähköpostilla osoittesta: asiakaspalvelu@mattocenter.fi
Valikoimamme perustuu henkilökohtaisesti valitsemistamme matoista, joita yhdistää se, että ne ovat tehty luonnonmateriaaleista, käsin ja edustavat korkeinta saatavilla olevaa laatua. Meidän matoissa esimerkiksi kuviot ovat solmittu, joka vaatii tekijältään paljon taitoa ja aikaa. Vaikka koko maailmaa kattavaa sertifiointijärjestelmää ei ole vielä olemassa, kasvava osa matoistamme on saanut jonkinlaisen reilun kaupan luokituksen, esimerkiksi Step Fair Trade Carpets tai Care & Fair -merkinnän.
Pyrimme hinnoittelemaan tuotteemme kilpailukykyisesti. Käsinsolmittujen mattojen hinnat ovat lähtökohtaisesti korkeammat kuin massatuotettujen konemattojen. Hinta määräytyy materiaalien, sekä työn laadun ja määrän mukaan.
Toimitamme aitoustodistuksen myymillemme matoille aina kysyttäessä. Aitoustodistus on hyvä olla etenkin vakuutusyhtiötä varten, joka saattaa kysyä sitä vahingonkorvaustapauksissa.
Kaikki myymämme matot ovat nähtävillä kivijalkaliikkeessämme Kampin vieressä osoitteessa Fredrikinkatu 34, 00100 Helsinki. Jos etsit tiettyä mattoa, voit pyytää henkilökuntaamme hakemaan kyseisen maton näytille.
Meillä maksut hoituvat näppärästi Klarna Checkoutin avulla ja maksutapojen valikoima tulee suoraan heiltä. Tällä hetkellä tuettuja maksutapoja ovat: Klarna lasku, Klarna erämaksu, sekä verkkopankeista Säästöpankki, Osuuspankki, S-pankki, Aktia, Nordea, Danske Bank sekä luottokorteista Visa ja MasterCard.
Meille asiakkaidemme turvallinen ostaminen on kaikki kaikessa. Siksi tarjoamme vain luotettavia maksutapoja luotettavalta maksupalveluntarjoajalta. Lisäksi kaupallamme on SSL-sertifikaatti, joka kertoo, että kaupan SSL-salaus takaa, että sivuillemme syötetty data on suojattu.
Kyllä voi. Kiitos maksupalvelutarjoajamme Klarnan, meiltä voi ostaa tuotteita sekä laskulla, että maksamalla erissä omien toiveidesi mukaisesti. Lue lisää Klarnan sivuilta.
Mikäli haluat palauttaa tilaamasi tuotteen, ota ensin meihin yhteyttä joko puhelimitse 09 693 1770 tai sähköpostilla asiakaspalvelu@mattocenter.fi. Annamme sinulle ohjeet tuotteen palauttamiseen.
Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, mutta palautuksen kuluista vastaa asiakas. Palautuksen kustannus määräytyy aina tuotteen mukaan. Palautuksen hinta on tuotteen koosta riippuvainen n. 10-30€.
Käytämme toimituksiin Postia ja Matkahuoltoa. Posti toimittaa kaikki mattomme kotiovelle asti. Toimitusajankohta on sovittavissa etukäteen.
Meillä on normaalisti ilmainen toimitus yli 1000e matoissa. Muutoin toimituksen hinta vaihtelee tuotteen ja toimitustavan mukaan. Toimituksen hinta saattaa myös vaihdella kampanjan myötä. Mahdollisen palautuksen kuluista vastaa asiakas.
Lähetämme tilaukset aina mahdollisimman nopeasti, useampana päivänä viikossa. Normaali toimitusaika on 1–5 arkipäivää.
Poista mahdollisimman suuri osa liasta maton pinnasta imeyttämällä se puhtaaseen liinaan. Tee Marseille-saippuasta kevyt saippua-/vaahtoseos ja kostuta rätti (tai esim. vanha t-paita) siinä. Pyyhi tahra nihkeällä rätillä, ei kuitenkaan liian märällä, ja pyyhi aina nukan myötäisesti.
Osaavia mattokorjaajia on vaikea löytää, mutta pääkaupunkiseudulla voimme suositella kääntymään maton korjaukseen liittyvissä asioissa Fredrikinkatu 32 sijaitsevat Boutique Yves Delormen puoleen. Heillä olemme korjauttaneet itsekin monia mattoja.
Käsinsolmittuja mattoja puhdistaessa suosittelemme satsaamaan laatuun. Olemme itse tykästyneet Viihden tähden mattohuoltoon, jotka ovat hyvin ammattitaitoisia. Lisäksi heillä tarjoavat maton nouto- ja toimituspalveluita, eli sinun ei tarvitse viedä tai hakea mattojasi pesulasta.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 10.4.2018 alkaen.
Espan Matto Oy
Fredrikinkatu 34
00100 Helsinki
+358 9 693 1770
asiakaspalvelu@mattocenter.fi
www.mattocenter.fi
0195637-0
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Saide yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Espan Matto Oy
Fredrikinkatu 34
00100 Helsinki
+358 9 693 1770
asiakaspalvelu@mattocenter.fi
www.mattocenter.fi
0195637-0
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.