Salaperäinen silkki
03/2021Silkki on luonnonkuiduista ylellisin ja maagisin. Sen juuret ovat idässä, missä silkin valmistuksen salaisuutta varjeltiin pitkään, ennen kuin silkkikankaat ja silkin viljelyn taito kulkeutuivat Eurooppaan.
Silkki on luonnonkuiduista ylellisin ja maagisin. Sen juuret ovat idässä, missä silkin valmistuksen salaisuutta varjeltiin pitkään, ennen kuin silkkikankaat ja silkin viljelyn taito kulkeutuivat Eurooppaan.
Silkkiä arvostetaan sen hyvien ominaisuuksien kuten kiillon, pehmeyden ja lujuuden vuoksi. Silkki tuntuu ihoa vasten miellyttävältä, sillä sen koostumus ja kosteuspitoisuus muistuttavat ihoa. Silkkikuidun säikeet ovat kolmion muotoisia ja heijastavat siksi valoa eri kulmista, mikä saa aikaan poikkeuksellisen kiillon ja värin vaihtelun silkkikankaan pinnassa. Silkki on myös painoonsa nähden hyvin luja kuitu, ja sitä käytetty jopa laskuvarjoissa. Silkki voi kuitenkin haurastua ja vahingoittua altistuessaan lialle, kosmetiikalle tai paahtavalle auringolle.
Tarkoin varjeltu salaisuus
Silkin historia on värikäs ja sen keksimisestä kerrotaan erilaisia tarinoita. Varmana voidaan pitää sitä, että silkin valmistus keksittiin Kiinassa noin 5000 vuotta sitten, ja silkkikankaiden käyttö oli aluksi vain Kiinan keisarillisen hovin yksinoikeus. Silkki yleistyi kuitenkin varakkaan väestön ja lopulta koko kansan keskuudessa satoja vuosia ennen kuin silkkikankaat ja silkin tuotanto levisivät Silkkitietä pitkin Eurooppaan. Vielä nykyäänkin yli puolet maailman silkistä tuotetaan Kiinassa.
Silkki on eräiden yöperhoslajien toukkien kehräämää pääosin proteiinista rakentuvaa kuitua. Kun toukka koteloituu, se kehrää ympärilleen kotelokopan, jonka sisällä se kehittyy perhoseksi. Tämä kokongiksi nimitetty kotelokoppa on noin kolmen senttimetrin mittainen ja muodostuu noin 3000 metriä pitkästä yhtäjaksoisesta silkkisäikeestä.
Yhdestä kokongista saadaan noin 500-1000 metriä yhtäjaksoista silkkikuitua. Yksittäinen säie on kuitenkin liian hieno, joten kelauksessa niputetaan useampi säie yhdeksi raakasilkkisäikeeksi. Tätä kelattua arvokasta raakasilkkilankaa kutsutaan grège-langaksi. Kelaamiseen kelpaamattomat säikeet kokongin ulkopinnalta, tai rikkoontuneet säikeet, voidaan repiä ja kehrätä langaksi samaan tapaan kuin puuvilla ja villa.
Vaikka silkkiperhoslajeja on olemassa noin 180, tätä nykyä viljelty silkki on lähes yksinomaan peräisin mulperiperhosen toukan kehräämästä kuidusta. Se syö valkoisen mulperipuun lehtiä. Silkin tuottaminen vaatii siis mulperipuiden viljelyä, ja siksi silkkiä voidaan viljellä ainoastaan lauhkealla vyöhykkeellä, missä mulperipuut kasvavat.
Silkkiperhosia kasvaa myös luonnonvaraisena. Villisilkki on yleisnimitys luonnosta kerätyistä kokongeista saatuun silkkiin. Kokongien kerääminen luonnosta on työlästä ja epävarmaa, joten villisilkin tuotantomäärät ovat vähäisiä suhteessa viljeltyyn silkkiin. Koska perhonen rikkoo kokongin kuoriutuessaan, villisilkin laatu on viljeltyä silkkiä epätasaisempaa.
Uudet teknologiat avaavat mahdollisuuksia silkin tuottamiseen muilla kuin perinteisesti mulperipuita ja perhosten toukkia viljelemällä. Kaliforniassa tuotetaan jo laboratoriossa silkkikuitua muistuttavaa proteiinia, josta kehrätään lankaa. Sen sijaan monet luonnonkuituina markkinoidut silkkimäiset kuidut voivat olla nimeltään harhaanjohtavia. Esimerkiksi bambusilkki ei ole bambusta saatavaa luonnonkuitua vaan bambuselluloosasta prosessoitua tekokuitua, jonka tekotapa vertautuu viskoosiin. On siis luontevaa, että silkkiä pidetään yhä luonnon ihmeenä. Vaikka sen tuottaminen ja prosessoiminen vaatii työtä, itse kuitu syntyy ilman ihmisvoimaa.
Kuin luotu maalauksen ja värjäykseen
Silkki on erittäin imukykyistä painoonsa nähden. Samasta syystä se pystyy imemään itseensä poikkeuksellisen paljon väriä muihin kankaisiin verrattuna. Siksi silkki toistaakin värisävyt erityisen puhtaina ja kirkkaina.
Silkkiä käytettiin Kiinassa maalauskankaana ennen paperin keksimistä. Maalaamisen lisäksi silkkiä on värjätty Ikat-tekniikalla. Ikat-kankaat ovat eräitä maailman vanhimmista kuvioiduista kankaista, mutta vaikka sana ikat tuo mieleen kuvion, se viittaa nimenomaan tietynlaiseen värjäysmenetelmään, jota ei voi toistaa autenttisesti esimerkiksi painotekniikalla.
Ikat-värjäyksessä kankaan kudontaan käytettävät langat värjätään etukäteen niin, että ne kudottaessa muodostavat kuvioita. Värjäys suoritetaan tarkan laskelman mukaisesti, ja värjättävät langat sidotaan siten, että vain tarkoin määrätyt osat langoista värjäytyvät. Värjäyksen jälkeen langat kudotaan kankaaksi käsin kangaspuissa.
Tyypillisessä ikat-värjäyksellä tehdyssä työssä kuviot eivät ole viivotintarkkoja, vaan niissä on läikehtivät ääriviivat. Värjäysprosessi vaatii niin paljon pitkäjänteisyyttä ja huolellisuutta, ettei ikatia turhaan ole kutsuttu kangaspuiden runoudeksi.
Kirjoittanut Sara Karlsson
