Kokeilimme jotain ihan uutta, kun rakensimme showroomin Hankoon. Matka oli onnistunut ja saimme sieltä mukaan ihania muistoja: kuvaukset Hangon ihanilla rannoilla, Pärämäç -illan ystävien kanssa ja tietenkin kaikki showroomilla vierailleet asiakkaat. Tässä blogi -tekstissä on muistoja ja tunnelmia Hanko vierailultamme.
Kesäisiä terveisiä aurinkoisesta Hangosta, jonne SÁIDE rakensi showroomin heinäkuussa yhdessä Mattocenterin kanssa. Tukikohtanamme viiden päivän ajan oli Hangon Bulevardilla, sisäpihan perällä sijaitseva vierastalo, josta tyynymme vaelsivat myös Hangon satumaisille hiekka- ja kalliorannoille ja ainutlaatuiseen luontoon kuvattaviksi. Ja tietysti asiakkaidemme koteihin ja kesäkoteihin iloisesti keikkuvissa ostoskasseissa!
Pakkasimme Hankoon silkki- ja samettityynyjemme lisäksi uusia tuotteitamme kuten runsaasta oliiviöljystä valmistettuja saippuoita ja värikkäitä laukkuja. Hanko on aktiivinen joogakaupunki, joten joogabolsterit Saiden päällisillä lähtivät tietysti mukaan.
Esittelimme Hangossa myös ihan uuden tuotteen, kattoon ripsutettavat helmenvaaleat simpukkakruunut tai -mobilet. Lempilomakohteessamme Aigeanmeren rannalla, pienessä kylässä nimeltä Çeşme tutustuimme simpukkataiteilija Semihiin ja teimme pyöräretken hänen pajalleen. Paikka oli varsinainen aarreaitta ja ryhdyimme heti yhteistyöhön, jonka julkistamiselle Hangon suolaiset merituulet olivat juuri oikea paikka.
Hangon Bulevardilla pakettiauto tyhjeni ripeästi kun koko perhe oli mukana auttamassa. Ensimmäisenä iltana kutsuimme pihan väkeä ja heidän ystäviään vadelmakakulle ja maljoille. Kakut valmisti monitaituri Ildar Wafin, joka on myös SÁIDEN tyylikkään visuaalisen ilmeen takana.
SÁIDEN synty on uusi osa perheyrityksemme tarinaa. Mattojen parissa työskennellyt Tinet Wafin löysi alunperin tyynyjen suunnittelusta oman polkunsa suvun jatkumossa. Vahva visuaalinen näkemys on poikinut jo kokonaisen hienostuneiden sisustustuotteiden linjan, johon kuuluu tulevaisuudessa myös muutamia tarkkaan valikoituja vaatteita. Pitkä kokemus matoista ja tekstiileistä sekä niiden perinteisistä valmistustavoista on jalostunut oman näköiseksi mallistoksi.
Tinetin estetiikan arvostus ja SÁIDE-malliston nimi ovat perua isoäiti Säidältä, jonka nimi tarkoittaa silkkiä. Säidä-mummu, varsinainen elämän sulostuttaja, rakasti vaatimattomasta taustastaan huolimatta kauniita kankaita, koristi kodin ja puki perheen aina ajatuksella. Isoäiti Säidä oli vahvasti hengessä mukana myös kun järjestimme yhdessä pärämäts-illan Hangon ystäviemme kanssa ja katoimme pitkät pöydät pihan vaahteran alle. Instagramissa toivoitte reseptiä ja toiveenne on kuultu, olkaa hyvät ja hyvää ruokahalua, eli tataariksi rahim itegez!
---
Resepti
Pärämäç (19-20 kpl)
Taikina
2dl maitoa
1 kananmuna
20g voita
½ tl suolaa
6,5-7 dl vehnäjauhoa
Sulata voi maitoon ja lisää siihen suola. Tämän jälkeen voit lisätä seokseen kananmunan. Lisää vehnäjauho taikinaan erissä vaivaten. Jotta taikinaan tulee hyvä sitko, jatka vaivaamista noin 10 minuuttia.
Liha
500g naudan jauhelihaa
1 sipuli
1-2 tl suolaa
¾ tl pippuria
Pilko sipuli pieneksi silpuksi. Lisää sipulisilppu, suola ja pippuri lihan sekaan ja sekoita ainekset hyvin keskenään.
Kuvaohjeet Pärämäçin teosta
1. Tee taikinasta ensin tanko/pitko, josta leikkaat veitsellä samankokoisia paloja. Laita palojen sekaan vehnäjauhoa, ettei ne tartu toisiinsa kiinni. Peitä taikinapalat liinalla, etteivät ne kuivu kun alat työstämään Peremeçiä.
2. Kauli taikinapaloista mahdollisimman pyöreitä ja litteitä
3. Aseta lihatäyte kaulitun taikinan päälle haarukalla painaen ja levittäen
4. Aloita rypyttäminen vetämällä taikinaa piirakan keskelle ja nipistämällä taikinan ryppyjä kiinni toisiinsa, kohti piirakan keskustaa.
5. Rypytyksen ollessa valmis, voit parannella sen reunaa puristamalla ryppyjä enemmän yhteen ja ohuemmaksi. Piirakan suulle muodostuvan reiän tulisi olla mahdollisimman sileä ja n. x cm halkaisijaltaan. Tämä riippuu tosin jokaiselle ominaisesta tyylistä tehdä Peremeçiä.
6. Aseta rypytetty Pärämäç liinan päälle, ja peitä se myös liinalla kuivumisen estämiseksi. Saatuasi rypytyksen valmiiksi, voit alkaa lämmittämään paistamiseen tarkoitettua öljyä.
Paistamiseen:
2 l rypsi/auringonkukkaöljyä
Ennen paistamisen aloittamista keittiön lattia kannattaa suojata vanhoilla sanomalehdillä. Paistuessan Pärämäç roiskuttaa keittiöön melko paljon rasvaa. Lisää pannuun n. 2cm korkeudelle öljyä; öljyn korkeuden tulisi olla niin korkea, että Pärämäç kelluu hieman paistuessaan, eikä tartu pannun pohjaan.
Lämmitä öljyä niin kauan, kunnes se on tarpeeksi lämmintä. Voit kokeilla öljyn lämpötilaa pudottamalla siihen pienen palan taikinaa; jos taikina alkaa paistumaan on se tarpeeksi kuumaa.
Aseta Pärämäç kuumaan öljyyn nurinpäin, piirakan suu alaspäin. Anna kypsyä niin kauan, että lihapiirakan paistuva pinta ruskistuu. Tämän jälkeen voit kääntää piirakan ja antaa sen toisenkin puolen paistua. Piirakka on tarpeeksi kypsä kun molemmat puolet ovat ruskistuneet ja suuaukon sisäpuolikin alkaa ¨kiehumaan¨.
Voit koota valmiit paistuneet Pärämäçit kattilaan talouspaperikerroksen päälle. Talouspaperi kerää vasta paistuneista lihapiirakoista valuvan rasvan itseensä.
Pärämäçin päälle:
30 g voita
½ tl pippuria
½ tl suolaa
5 dl kiehuvaa vettä
Viimeisenä ennen tarjoilua valmistetaan kastike, jolla Pärämäç kastetaan ennen tarjoilua. Laita voi, suola ja pippuri pieneen kaatonokalliseen astiaan. Kaada 5 dl kiehuvaa vettä astiaan niin, että voi sulaa veden sekaan.
Pärämäçin suuakolle kaadetaan hieman valmistettua kastiketta, jonka jälkeen lautaselle voidaan koota muut lisukkeet. Yleensä nämä herkulliset lihapiirakat tarjoillaan kermaviilin tai jogurtin kanssa. Vieressä on yleensä kurkku- ja tomaattisalaatti johon lisätään kastikkeeksi oliiviöljyä. suolaa ja ripaus sitruunanmehua.
---
Hangossa pääsimme myös toteuttamaan kesäiset SÁIDE-kuvaukset valokuvaaja Tomi Parkkosen ja kuvausassistentti (ja meidän kesätyöntekijämme!) Elsa Parkkosen avustuksella. Kuvauspaikoiksi valikoituivat Tulliniemen pitkä hiekkaranta sekä auringonlaskuistaan kuuluisa HUS:in ranta hienoine kävelysiltoineen ja laitureineen. Kuvauksien AD:nä ja stylistina toimi Ildar. SÁIDEN silkkityynyt yhdessä vanhojen mäntyjen, rantaheinän ja läikkyvien aaltojen kanssa muodostivat kauniita vinjettejä maisemaan.
SÁIDE X Mattocenter Hanko-vinkit:
* Café Lillanin leivät ja leivonnaiset
* Mukava kortteliravintola Elvan Bistro Hangon Bulevardilla
* Kahvila Cafferien lounassalaatit
* Hangon tenniskentät meren rannalla
* Hankolaiset ihmiset: parhaat uimarantavinkit saat paikallisilta, jotka osaavat suunnistaa rannalta toiselle tuulen mukaan!
Kaikki SÁIDEN tuotteet ovat uniikkeja, rakkaudella käsin valmistettuja, uusia ja vintagekankaista valmistettuja helmiä moderneihin ja klassisiin koteihin. Värimaailma on rohkea ja kansainvälinen. SÁIDE elää ja muuttuu, inspiroituu matkoista ja muistoista, hengittää maailman kauneutta ja tuoksuu laventelille. Tutustu ainutlaatuisiin tekniikoihin lukemalla lisää esimerkiksi Ikat Silk-tyynyistämme tai Suzani-tyynyistä: olemme ylpeitä tinkimättömästä vanhojen taitojen ja perinteiden vaalimisesta ja tuotteidemme laadusta.
SÁIDE kiittää lämpimästi kaikkia tapahtumaan osallistuneita, oli ilo tutustua ja jakaa tarinaamme. Showroomin emäntänä ja isäntänä toimivat Hangossa Anna Piiroinen, Tomi Parkkonen ja Elsa Parkkonen ja suunnitelmia Hangon kesään 2022 punotaan jo. Sillä välin palvelemme verkkokauppamme lisäksi Mattocenterin kauniissa liiketiloissa Helsingin Fredrikinkadulla, tervetuloa!
Kuvat: Studio Tomi Parkkonen
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 10.4.2018 alkaen.
Espan Matto Oy
Fredrikinkatu 34
00100 Helsinki
+358 9 693 1770
asiakaspalvelu@mattocenter.fi
www.mattocenter.fi
0195637-0
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Saide yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Espan Matto Oy
Fredrikinkatu 34
00100 Helsinki
+358 9 693 1770
asiakaspalvelu@mattocenter.fi
www.mattocenter.fi
0195637-0
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.